kirjoitin joskus jutun queerfeministisestä danceokesta ja huomasin että. mulla on ennakkoluuloja, mutta iloitsen kun ne murtuu yks kerrallaan. iloitsen siitä, ettei meikki pojanoloisen kasvoilla hätkähdytä tai kun ei oikeestaan tarvi selvittää, mitä sukupuolta keskustelukumppani on. ja mä haluan vapautta olla. vieraita malleja kaikkialla.

vuosi vaaleista on kirvoittanut hallituskritiikkiä piritorille. äänestin vuosi sitten kenties viimeisen kerran, ja ikään kuin uudessa valossa huomasin että olin äänestänyt huonosti, tai että koko homma olikin silmään kusetusta. ahdistaa paljon kaikki. kuolleet eläimet massoina chilen rannoilla, piloille raavittu maa talvivaarassa, paskat päätökset. miten täällä voi kohta elää. veivät meiltä paratiisisaarenkin, saatana. mutta se otetaan pian takaisin.

pitänee opetella tekemään asioita ja selviytymään. rakentaa yhteisö jonka kanssa jakaa. vapautta on valita elämäntapansa.

nyt ajattelin raahautua roskikselle ja polttaa kasvisavukkeen (kierrätyshuoneesta löytyy jänniä)
tylsää olla yksin, onneks kohta pääsee muuttamaan.

pupu tupuna

äiti ei kysy mitä mulle kuuluu, ehkä siks että se ei tajua mun juttuja. vaikuttaa myös siltä, että mun harrastamat paheellisuudet järkyttää sen verran, että on helpompaa olla tietämätön mun elämästä sitten. harmittaa vähän, koska oon halukas viestimään sinne päin, mitä en pitkään aikaan ollut. ikävä kotiin oudolla tavalla, vaik meen sinne jouluna, ja kaikki ristiriidat paukkuu sit päin niin et haluun takaisin tampereluoliin. jouluaattoyön kirkko, lukiokaverit, koko pikkukaupungin tutut

joulukirkko on hankala siks, että en oo pitkään aikaan uskonut mihinkään, enkä tiedä haluanko tukea sellaista kulttuuria osallistumalla joulukirkkoon. kristillinen kulttuuri on aika monipuolinen juttu. arvopohdintaa. uskomattomuus on myös monimutkaista, sillä uskoin joskus johonkin maailmanjärjestykseen ja pelastukseen ja muuhun sellaiseen. agnostikko? uskon, että on olemassa paljon sellaista mitä en näe.

ps. yliopistolla tapahtuu nyt viimein