kirjoitin joskus jutun queerfeministisestä danceokesta ja huomasin että. mulla on ennakkoluuloja, mutta iloitsen kun ne murtuu yks kerrallaan. iloitsen siitä, ettei meikki pojanoloisen kasvoilla hätkähdytä tai kun ei oikeestaan tarvi selvittää, mitä sukupuolta keskustelukumppani on. ja mä haluan vapautta olla. vieraita malleja kaikkialla.

vuosi vaaleista on kirvoittanut hallituskritiikkiä piritorille. äänestin vuosi sitten kenties viimeisen kerran, ja ikään kuin uudessa valossa huomasin että olin äänestänyt huonosti, tai että koko homma olikin silmään kusetusta. ahdistaa paljon kaikki. kuolleet eläimet massoina chilen rannoilla, piloille raavittu maa talvivaarassa, paskat päätökset. miten täällä voi kohta elää. veivät meiltä paratiisisaarenkin, saatana. mutta se otetaan pian takaisin.

pitänee opetella tekemään asioita ja selviytymään. rakentaa yhteisö jonka kanssa jakaa. vapautta on valita elämäntapansa.

nyt ajattelin raahautua roskikselle ja polttaa kasvisavukkeen (kierrätyshuoneesta löytyy jänniä)
tylsää olla yksin, onneks kohta pääsee muuttamaan.

Kevätasioita. On korjattu fillarit kuntoon ja tarkkailtu kadun puita. Silmuja ei ole näkynyt.
Oon lähinnä agitoinut ympäriinsä. Osaan tehdä kahdenlaista liisteriä.

Saunottiin pääsiäisenä järven rannalla. Huomasin, kuinka paljon vapaampi olen näin, uskomattomana. Uskovaisaikoinani pehmeän hiljaisuuden olisi täyttänyt omantunnon tuskittelut. Olin ihan hiton herkkä tuntemaan syyllisyyttä. Varsinkin varhaisteininä pelkäsin nukkuvani helvetin lieskoihin mikä tahansa yö, jos en saanut kuulla siunausta.

Synnillä lyödään ihminen lyttyyn. Mitään ei voi ajatella, kun pelottaa, että alkaa epäillä. Jokainen ajatus saattaa johtaa ajatusrikokseen. Viittaukset Orwelliin on kenties kuluneita, mutta kahden minuutin viha ja itkut ehtoollisella ovat aivan sama asia. Hurmos, johon ei voi olla osallistumatta. Hurmos, huuto, pelastus. Ajatusrikosta voi salailla pitkäänkin, mutta Isoveli tietää aina. Seurakunta haistaa mädän epäilijän.

Syntisyyden tunto on itsekästä, koska silloin keskittyy pelastamaan vain oman nahkansa. Sillä saadaan ajatukset kohdistettua täysin epäolennaisiin seikkoihin. Lopun aikoina pyytelin anteeksi sitäkin, etten uskonut tarpeeksi lujasti. Ahdistus toi epäluottamuksen jumalaan ja lopulta näytti oven ulos. Sitten kun monta kuukautta pohdin joitakin peruskysymyksiä (onko rakastuminen ok, voiko elämässään tavoitella muutakin kuin puhdistusta omalle sielulleen) olin valmis astumaan siitä ovesta.

Ihmettelen, kuinka vapaata sellaisen syntitaakan kanssa eläminen on? OHO siionin mukaan synti on kuitenkin vain teko tai ajatus, joka ei ole paha, mutta tuntuu pahalta, itsestä tai toisesta, kts. huolestuminen. Se on ilmaan rakennettua, keksittyä, ja syystäkin. Pelolla voi hallita. Kun on luotu synti, tuupattu ihmiselle tämän syntisyyttä vuosia ja keksitty ongelmaan pelastus, ahdistavakin pelastus kelpaa. Lestadiolaisyhteisö on yhteiskunta pienoiskoossa. Näin toimii valtiokin, pelolla hallitsemalla ja vapauden riistämällä.

Lestadiolaisesta mielenmaailmasta kirjoitti hienosti myös Mandi blogissaan. No niin, nyt ootte saaneet kaksi hyvää linkkiä vl-maailman syövereihin.

jeesus ei tule oletko valmis

tuuli pyöritti lehtiä kotikadulla kun joimme siinä yöllistä tee-tupakkaa ystävän kanssa. torsti lehtinen ilmestyi pimeästä eikä ihmetellyt lainkaan kun sitä tervehti nimeltä

te näytätte niin kauniilta ja ihanilta! te ootte luojan luomia.
... kai sitä pitää johonki uskoa... no, kuinka te ootte hengissä? minä vihaan alamäkiä. elämä ei ois mitään ilman ylämäkiä.

muutama känninen fraasi kuolemasta ja rakkaudesta, ja hän toivotti sydämellisesti kaikkea hyvää ja käveli silmukoiden mäen ylös, heilautti hyvästiksi ja meni kotiinsa selvittelemään päätään jotta jaksais puhua seuraavana päivänä jossain sanan ja ilon illassa.

elämä on eeppistä.

se ettei  usko on vaikeampaa, mutta samalla palkitsevaa: pitää kääntää katse tähän elämään. ehkä joskus uskon johonkin, jos kallion coolein filosofi tuli sellaiseen lopputulokseen. en koe että uskosta luopuminen on täysin mun valinta. ajauduin tilanteeseen, jossa usko loppui, eikä se ollut pitkään aikaan tuonut merkitystä elämälle. yritin palata, mutta pelikaanin pää ei halunnut enää mennä pimeään hattuun ja niin pois päin

en tietenkään voi täysin pestä käsiäni: oisin voinut taistella uskon puolesta, ehkä rimpuilla loputtomiin, riutua niin että valuisin kalterien raoista sitten kun oisin pelkkää luuta. päätös luopua ois tullut myöhemmin. ehkä olisin vahvistunut ja pysynyt häkissä onnellisena. kyllähän sieltä näkee ulos, mutta paha maailma ei pääse häkkiin, siellä ollaan omien kanssa.

kivaa oli se kun kaveri totes että eihän siinä mitään, jos ei usko - ja ei kannata jos siinä mielenterveys menee
ja toinen että
tiedän sen tunteen kun ei kuunnella ja kerrotaan mikä elämässä on oikein ja väärin. mää arvostan sitä että oot tehny tuon päätöksen, eikä mulla oo yhtään paha olo tästä
ihmiset oikeesti elää juuri niin ku parhaaksi kokee, ei täällä saa elää kenenkään toisen tahdon mukaan

älkää kattoko, että tuo valitsi väärin. elämä menee joskus niin että pitää lähteä eri suuntaan.

jeesus ei tule oletko valmis

ja kun käännyt pois

pesen otsasta leimaa

iltapäivälehden viihdeosiossa

juttu hautajaisista

olen nähtävyys näkymätön

(pmmp - jeesus ei tule oletko valmis)