olevaisuustango - tyttö sä liidaat

raffeimman vuoden jälkeen seuraa eläväisin kesä. tässä on mennyt monta päivää tanssiessa eri puolilla suomea ja helsinkiä; oon oppinut paljon festarielämästä ja uskallan ottaa paikkani eturivissä. jee!

hei musiikki ja valo puissa
että elää,
kaikki näyttää värikkäältä ja elämä tuntuu ihmeelliseltä.

kahdenkymmenen vuoden jälkeen oon voinut kysyä itseltäni, mikä mä oon ja miettiä, mikä minusta ja minussa on tärkeää ja erikoista. kasvoin perheeseen ja uskonnolliseen yhteisöön, kiinnityin milloin mihinkin kaveriporukkaan tuon yhteisön sisällä. mä olin aina osa jotakin, mutten minä yksilönä.
tuntuu ihmeelliseltä, että voin nyt esittää ne kysymykset. vaikka oon jäljessä muita, niin mulla on uudestisyntymisen etu. asiat näyttäytyy jännittävinä ja joskus jaksan tarttua niihin. hei sä näytät niin nuorelta mä tiiän mä oon parikymppinen mut vielä on vuosia jäljellä

ylipäätään oon tässä maailmassa kiinni, mistä oon äärettömän onnellinen. oisin voinut pudota väliin ja jumittua tuulikaappiin, kokea etten kuulu mihinkään maailmaan. oon kuitenkin voinut löytää sellaisia innostavia piirejä joissa ideat myrskyää, tai sit sellasia, joissa valtavan sangriasaavin tuhoaminen on suurin missio - yhtä kaikki ihmisiä sydämillä ja aivoilla ja lempeydellä.

kohtaan kaikkia, eikä enää menneisyys ja se mitä olin ennen määritä mua ensikohtaamisessa. on hauska kuulla et "ei sitä ois arvannut, sussa on enemmän psykehippiä kuin lestatyttöä". liikun puistojuhlissa ja mielenosoituksissa, ja on hämmentävää huomata miten paljon tuttuja ja löyhiä tai läheisiä kaverisuhteita on kerääntynyt.
yllätyn miten hyvin maailma kohtelee. sit taas hengailen itseni hengiltä näissä ihmeellisissä sosiaalisissa kuvioissa. miten mä en osaa olla yksin, kun minua ei ole.

en halua lähteä täältä minnekään, uusi kaupunki ja opiskelupaikka kuulostaa vitsiltä.

miltä kallio näyttää kun keinuu ja pyöräilee keskellä kesää tai katolta täysikuuna
tai mattolaiturilla kun on jorannut keski-ikäisten kannustavassa maailmanparannusdiskossa
oon hullaantunut, rakastunut moneen
kainaaloon on liian helppo jäädä

eikä tiellä huokausten epäillä nyt tarvitse

Oonko mä uhri? Mitä jos se joukko onkin oikeassa ja mä vaan harhainen? Mä olin se heikko epäilijä, joka ei uskaltanut uskoa näkemättä, masentunut ja itsekäs.

On vaikea kuunnella itseään, on niin vaikeaa olla yksin sellaista yksimielisyyttä vastaan.

Mut näitä epäilyksiä seuraava ajatus on että muista rehellisyys, muista ihmisarvot. Siksi lähdit. Koska tärkeää on totuus. Totuuden etsiminen itse; ei minusta tule minua jos palaan siihen porukkaan valmiiden ja löyhien vastausten äärelle. Eikä mitään vastausta löydy, ihan sama, etsin silti itse.

Mä sanoin kerran eräälle uskosta kiinnostuneelle et elämässä ei oo suurempaa tavoitetta kuin olla Jumalan lapsi. Niin. Jos uskon Jumalaan luojana, niin kai mä oon sen lapsi. Mut eniten oon yhteisön ja paineen tuottama lapsi, pärjäävä lapsi, yksin selviämään pudonnut lapsi, lapsi vitun peloissaan pimeässä kohinassa.

Tänään pelotti. Mut nähtiin näissä isoissa vaatteissa, kävelin kasassa ja silmät tyhjinä. Näin unta invaasion tekevistä naamiaisvogoneista ja heräsin äänekkäisiin lentokoneisiin. Mut oli kauneuttakin. Katseltiin kauan lyhytelokuvia hassussa paikassa. Juttelin siellä jonkun kanssa, joka oli käynyt luostarissa ja löytänyt Jumalan. Terassilla jotkut pojat suuteli, se oli kaunista. Ja sade yöllä oli kuin sumutinpullo.

oon niin vapaa rämpimään tässä omassa paskassani, ihanaa
riippumatta vaikka vanhemmistani
ja siitä yhteisen rakkauden rikkumattomuudesta siinä joukossa

onhan sitä vitun tuuliajolla kun ei oo kaavaa jota seurata
ei sääntöjä, ei omantunnon kolinaa joka varoittaa vääristä ajatuksista ja kiinnostuksista

oikeat ja väärät sai mennä, koska se oli niin opetettua. ylipäätään jollekin moraalille on ollut tilaa kasvaa, kun saan harkita asioita oman tietoni perusteella. tehdä sitä mikä tuntuu musta oikealta. käsittämätöntä onnea on ajattelun vapaus! vaikken osaa mut saan. saan ajatella. saan tehdä päätöksiä itsestäni ja elämästäni. vau.

vaikka käsitys itestäni on sekava kasa
erivärisiä huulipunia ja samettivaatteita
niitä salaisuuksia jotka kerron
näitä sanoja täällä, niin perusajatus on muuttunut huomattavan terveeks. ei ainakaan pietististä ruoskintaa höpösynneistä ja omasta kelvottomuudesta.

...

en käsitä tätä kuviota. mut tuupattiin tänne selviytymään itekseni
kun en tajunnut miten rankkaa siitä tulee
niin hyppäsin toiveikkaana tuuleen

nyt oon niin vitun ylpee kaikesta tästä, et lojun täällä omassa asunnossani aamukuudelta. katoin just kolme jaksoa orange is the new blackia ja söin neljä dyykattua pullaa

pitäis mennä ja tanssia yksin

Maailma ja siellä olo alkaa masentaa helposti. Toisen kerroksen lasiparvekkeelta kurkisteli eläin

Pääseeköhän se koskaan ulos, 50 neliötä ei kyllä riitä kissalle
- Toisaalta jotkut kissat viihtyy kotona just hyvin, vaikka ne asuis maalla ja ovet ois koko ajan auki

Niin vaikka niillä ois koko lande käytettävissä niin ne jumittaa himas niinku ihmiset

hurja puistoreivi

Alpparissa soi trance ja kun kerran menee keskelle ja saa rytmin, siitä ei pääse pois. Torstai-iltana hämärän hetkenä tunnista toiseen on vain nauru korvissa, kaikki ne tanssijat ja elämä hulluus siinä, muuta ei muista
Liike ois jatkunut loputtomiin, mut boliisi tuli ja lakkasi musiikin. Olen elossa.

talvea en halua takaisin

En mä jaksa pohtia maapallon liikkeitä niin pitkään, haluan saunaan meren rannalla, kattoo maisemaa väärinpäin et laineet pyyhkii kattona hassusti

Kaikki on niin pientä ja vinhasti pyörivää, mitä mä hyperventiloin. Turha ottaa vakavasti mitään kirjoja.

Mä voin jättää luurankosäkit sinne roskakasaan ja kävellä elämään kevyenä, se on muuttuvaa ja uudistuvaa ihmeellistä