en jaksa olla iloinen rakas.
innostun hetkeksi, mut se ei hohda enää kun kävelen ulos yksin jäälle. haluan kirjoittaa ne jutut, mutta tavoittelen suuria. en jaksa tehdä maailmalle mitään. koko ajan perässä laahaa apatia märkiä villasukkiaan.

tiede-lehdessä kirjoittavat huonosti. osaisin paremmin. täällä en osaa. en ilmeisesti osaa kuvata kuin surua, joten tulen tänne. en osaa kuvata riemua ja rakkautta.

hyviä asioita:

äänikirjat (linnunradan käsikirja liftareille, harry potter ja viisasten kivi)
x-tra majoneesi, paahtoleipä, kaupan suolakurkkusaavit,
ruoka ylipäätään (sipsikaljaveganismi)
kultaköynnös joka kasvatti juuret,
uudet kuulokkeet ja shpongle, röyksopp,
moni sanomallinen puhemusiikki,
seikkailu-unet,
rakastelu,
natseille turpiin,
se kun onnistuu pummaamaan bussissa,
ei liian kirkas aurinko.

Lisää ihmisvihaa

Jokaisessa ihmisessä on jotain ihmeellistä. Ihastuin tanssivaan poikaan Alppipuistossa. Tarjosin appelsiinia, hän tulta. Hauska repliikki: sormenpäissä on paljon tuntoaistimia
- niin ja huulissa. Oisin voinut pussata sitä saman tien.

Hetken tuntui siltä, et ajattelen ja toimin ja jaksan. Tammikuun innostus, uudet kuviot ja merkiyksellisyydet. Nyt olo on painava ja raskas ja sinkoileva.

Koulu ei motivoi mua, enkä tiedä mitä tehdä. Kurssit tappaa mielenkiinnon ja miltei mun uteliaisuudenkin. Täytyy lähteä ennen vihannesvaihdetta, ennen uraputkea ja palkkaorjuutta. En oo velkaa olemassaolostani kenellekään; so long and thanks for all the fish. I'm not doing the dishesssssh

En pidä useimmista koulukavereistani. Olin kurssilla, joka perehdytti koulun tietokantoihin. Ah, niin paljon tilastoja! Jengi nuokkuu ruuduillaan, mut mun mielestä tuolla kurssilla oli välinearvoa. Sen sijaan muut on mielissään suorittamassa tehtävää toisensa perään ilman mitään mieltä, koska siitä tulee vaikutelma aikaansaamisesta.

Ihmettelen sitä kinkkusämpylää mussuttavaa mairea. Hän todella pitää sämpylöistä. Minkälaista journalismia se tuottaa, jos ei tarvitse perustella itselleen yksinkertaisia ruokailutottumuksia? Mitä tää keskenään parveileva porukka voi tehdä? Käydä koulut, dokata tiistaisin ja treenata pari kertaa viikossa? Hankkia timmin takapuolen, vuoden örveltäjä -palkinnon ja ihan kivan parisuhteen? Taintua viikkorytmiin, tukahtua työuskovaisuuteen ja tehdä eläkesäästöjä?

Ajakaa mersunne metsään.

Kerroin jollain kurssilla, että musta tulee isona veteraaniaktivisti. Veteraani on ikävän militantti termi, mutta parhaimmillaan journalismi on aktivismia ja jonkinlaisessa sodassa mä oon koko ajan.

Näin uutisissa pakolaisia aidan takana. Siitä inhimillisestä hädästä jää voimaton olo. Raastavat piikkilangat ja räksyttävät koirat, valppaat vartijat valtakunnan rajoilla, aivottomat robotit valmiina vastaanottamaan käskyjä. Valmiina päättämään toisten elämästä.

Ne on mun veljiä ja sisaria, ihmisiä, kuka ei saisi tulla? Kuka ei saisi päättää omasta elämästään?

Vihaan päättäjiä. Nato, ministerit ja presidentit, katujen soturit. Painukaa perseeseen päättämästä muiden asioista, ette voi ottaa oikeutta omiin käsiinne. Vihaan tolkun ihmisiä, jotka hyväksyvät tämän.

Rakkaushippi ja kaunainen punkkari minussa puskevat puoliaan esiin. Molempia tarvitaan, koska täytyy hajottaa ja rakentaa. Oma viha pelottaa, mutta tiedän ettei silkalla rakastamisella luoda uutta. Viha väsyttää, mutta se potkaisee eteenpäin.