Aamulla varhain

Joskus vuosi sitten kerroin ihmisille asiasta. Siskolle oli hankalinta, muistan miten kiertelin, mutta en tarkkoja sanoja. En usko välttämättä enää? Maailma ei ehkä olekaan sellainen kuin meille opetettiin? Sisko istui ikkunan ääressä ja kevättalven aurinko löi sisään. Se oli hyväksyvän ja ymmärtävän oloinen. Olin ollut hänelle jotain ihailtavaa, varmaan.

Siitä on joku vuosi. Oon katellut kun erkaannutaan. Musta tuntuu ettei se kerro mulle asioita, enkä mä uskalla kertoa mun asioita. Oon katellut kun se lähtee seuroihin, toivonut kaikkea ja pelännyt, hyvää elämää.

Lähimmille ei tarvinnut kertoa, sillä ne oli nähneet miten liukenin. Ne oli olleet huolissaan ja laittaneet viestejä perään. Sitten nekin yksi kerrallaan heräsivät.

Uskoasiat tulee vaiheittain ajankohtaisiksi. Ihmettelen, miten en olekaan enää se uskovainen joka aina olin. Se on ollut hirveän suuri identiteettimylläkkä. Se on ollut vaikeinta, mitä mulle on tapahtunut. On pitänyt luopua entisestä ja rakentaa itsensä uudelleen. Siksi se on ollut myös parasta, mitä olen kokenut: mulla on mahdollisuus löytää itseni ja toimia maailmassa omien arvojeni mukaan.

Muistan entisestä maailmasta kummallisia yksityiskohtia, kuten laulukulttuurin. Opistossa ja nuorten kesken laulettiin paljon. Muistan, että laulavat pojat oli jotain. Ne kilpailikin siinä. Jos oli 11-säkeistöinen laulu, ne lauloi vuorotellen, tunteella ja antaumuksella. Säestäminen oli kivaa, vaikka en ollutkaan hirveän hyvä. Yhteislaululla on uskomaton vaikutus, minkä huomasin viime viikolla, kun olin työväenhenkisillä sitseillä. Aatteelliset laulut liimaa porukkaa yhteen. Tällä kertaa ajattelin, mitä lauloin ja välillä irvistelin. Hiton revarivassarikommarit.

Lisää ihmisvihaa

Jokaisessa ihmisessä on jotain ihmeellistä. Ihastuin tanssivaan poikaan Alppipuistossa. Tarjosin appelsiinia, hän tulta. Hauska repliikki: sormenpäissä on paljon tuntoaistimia
- niin ja huulissa. Oisin voinut pussata sitä saman tien.

Hetken tuntui siltä, et ajattelen ja toimin ja jaksan. Tammikuun innostus, uudet kuviot ja merkiyksellisyydet. Nyt olo on painava ja raskas ja sinkoileva.

Koulu ei motivoi mua, enkä tiedä mitä tehdä. Kurssit tappaa mielenkiinnon ja miltei mun uteliaisuudenkin. Täytyy lähteä ennen vihannesvaihdetta, ennen uraputkea ja palkkaorjuutta. En oo velkaa olemassaolostani kenellekään; so long and thanks for all the fish. I'm not doing the dishesssssh

En pidä useimmista koulukavereistani. Olin kurssilla, joka perehdytti koulun tietokantoihin. Ah, niin paljon tilastoja! Jengi nuokkuu ruuduillaan, mut mun mielestä tuolla kurssilla oli välinearvoa. Sen sijaan muut on mielissään suorittamassa tehtävää toisensa perään ilman mitään mieltä, koska siitä tulee vaikutelma aikaansaamisesta.

Ihmettelen sitä kinkkusämpylää mussuttavaa mairea. Hän todella pitää sämpylöistä. Minkälaista journalismia se tuottaa, jos ei tarvitse perustella itselleen yksinkertaisia ruokailutottumuksia? Mitä tää keskenään parveileva porukka voi tehdä? Käydä koulut, dokata tiistaisin ja treenata pari kertaa viikossa? Hankkia timmin takapuolen, vuoden örveltäjä -palkinnon ja ihan kivan parisuhteen? Taintua viikkorytmiin, tukahtua työuskovaisuuteen ja tehdä eläkesäästöjä?

Ajakaa mersunne metsään.

Kuka jaksaa olla forever young

Pikkusiskon kaveri kuoli. Tulin siitä mielettömän surulliseksi. Seuraavana yönä pelkäsin kuolemaa, mutta se tuntui myös helpottavalta. Näin taas unta suviseuroista. Ne on toistuva teema mun unissa. Ehkä meen kesällä suviseuroille, turistina

Ei oikeen hahmota näitä identiteettimuutoksia. Neuvottomana tartun tupakkaan, tartun usein. Oon yhteydessä ystäviini ja se pitää mut olemassa.

Osallistuin Tampereella Mad Prideen

masennus ei ole tahdon asia

ei kestä sipuli

 

ihanuuksia joita kohtasin