olen menossa sulki kiinni.
luin ystävän kirjoituksia ja huomasin että mä oon lopettanut purskahtelemisen, avoimen kirjoittamisen. sensuroin, panikoin, pelkään. mä oon jotain nyt et oon uhattuna kaiken aikaa
 turvallisuuskulttuurin hallitseminen vähentäis kuumotusta.

enkä osaa puhua näistä tunteista sinä sinä sitten, mitä tarvin mitä kaipaan en edes tiedä. tulen entiseen kotikaupunkiin, ihmiset laittaa viestejä, repeänkö sinne tänne. tulkaa käymään mun luona etten katoa.

maailmantuskavaihe. vituttaa ja turhauttaa, paljon. mitä mä täällä teen, mitä varten, voinko mitenkään vaikuttaa? voinko päättää? aliarvioin itseäni.

minusta on tulossa kone

Unta neljä viisi tuntia yössä, loput vuorokaudesta viettää harjoitustoimituksessa. Lompsii ympyrää sateisella asfaltilla, sormissa savuke, silmissä harhoja.

Häiriökäyttäytyminen.
Alat oppia talon tavoille. Sivuoireina ahdistus ja jatkuva vitutus; katoaa kenties kolmen vuoden kuluessa.

you are not here to please

Seikkailu. Elää-elää-elää. Olin kotona tähtiverkkojen ja pehmeiden revontulien alla, vaikka eksyin pimeällä merellä. En tiedä voinko palata sinne enää. Mut taistelu jatkuu ja aalto nousee

Oon samanlaisen portin edessä kuin viime vuoden aikana: mitä tehdä, millä sen avaa, kiivetä en osaa
Sit kun pääsen siitä, niin voin elää tässä ympäristössä ja oppia kaikesta ja pitää itseni mukana ilman että kadotan ajatuksiani

Niin kuin se toveri muistutti, en ole täällä miellyttääkseni, pyytääkseni olemassaoloni oikeutusta

En jaksa pelätä enää. Rimpuilen, enkä tiedä onko vastaan panija minussa vai muualla. Mut en jaksa pelätä.

Päivämiehen lukeminen pikkutunneilla ei ole hyvä idea, kun kriittinen mieli haluaa kyseenalaistaa niin journalismin laadun kuin sisällön sensuurinkin
Pääkirjoituksessa tosin oli jotain pointteja keskustelemisesta ja toisen eriävän mielipiteen kuulemisesta. Ehkä mun pitäis tehdä kyseisestä lehdykästä hartaampaa analyysiä.

Nekalankulman ohi pyöräily aiheutti salamointia. Pieni vititus taittui reippaalla polkemisella ja tupakalla ja mainosten liisteröinnillä: tervetuloa tikkikselle lauantai-iltana!

pöhinää

Puraisin matoa omenassa.

Ilmeisesti mulla on tää status. Syön vegelounaita opiskelijakortilla. Pyöräilen ympäriinsä, vastaantulijat on usein mukavan oloisia hippi-punkkari-junkkareita. Se luo kaupunkiin kotoisan tunnelman.

Aloitin kaksi kurssia, joista toinen on mälsää tietotekniikkaa ja toinen ihan innostava luentosarja (tänään puhuttiin kiinan ulkomaanmediasta). Lisäks alan järjestää muutaman kaverin kans yhtä tukikeikkaa, jos se toteutuu niin kuulette siitä, tulkaa pispalaan 19. päivä.

On toisaalta virkistävää ja toisaalta raskasta luoda omaa paikkaa ja kuviota näiden uusien ihmisten kans. Väsyttää ja keskeneräiset suhteet toisaalla kummittelee mieles. Siedän epämukavia sosiaalisia tilanteita nykyään vähemmän, ja saatan lähteä pois vain pyöräilemään itsekseni
Mut näteintä mitä sanoit oli et "sä oot oikeesti sulautuva kuin sininen keiju paistinpannulla mut liesi on vaan nyt väliaikasesti epäkunnossa" ei huolta,

Kyl ne oikeet ihmiset löytyy kun niin kävi aiemminkin, sattumalta ja ihanan onnen kaupalla

Tällast tavallista tääl vaan, tuntuu kummalta viettää näin tasapainoista aikaa ja tehdä juttuja, on oikein rakastaa ja kaikki on melko lailla mukavasti. Kyl se tuntuu myös tosi oikeutetulta kaiken sen kuran jälkeen. Oon joka päivä onnellinen et mä selvisin, että mä kuolin jotta mä eläisin hiton paljon vahvempana ja halukkaampana.

Mut mä en oo valmis eikä maailma, siks mä saatan lähteä sinne missä oon ollut eniten kotona

muutoksia

Jatkuvaa liikettä, mut ei paniikkia ei katumusta

Mulla on taas jokseenkin varma olo itsestäni. Sellainen et oon menossa epämääräisesti oikeaan suuntaan. Kiitos kaikille jotka tuli lähettämään mut pois viimeisenä iltana, oon rakastettu. Nähdään!