pupu tupuna

äiti ei kysy mitä mulle kuuluu, ehkä siks että se ei tajua mun juttuja. vaikuttaa myös siltä, että mun harrastamat paheellisuudet järkyttää sen verran, että on helpompaa olla tietämätön mun elämästä sitten. harmittaa vähän, koska oon halukas viestimään sinne päin, mitä en pitkään aikaan ollut. ikävä kotiin oudolla tavalla, vaik meen sinne jouluna, ja kaikki ristiriidat paukkuu sit päin niin et haluun takaisin tampereluoliin. jouluaattoyön kirkko, lukiokaverit, koko pikkukaupungin tutut

joulukirkko on hankala siks, että en oo pitkään aikaan uskonut mihinkään, enkä tiedä haluanko tukea sellaista kulttuuria osallistumalla joulukirkkoon. kristillinen kulttuuri on aika monipuolinen juttu. arvopohdintaa. uskomattomuus on myös monimutkaista, sillä uskoin joskus johonkin maailmanjärjestykseen ja pelastukseen ja muuhun sellaiseen. agnostikko? uskon, että on olemassa paljon sellaista mitä en näe.

ps. yliopistolla tapahtuu nyt viimein

voidaanko me ikinä ymmärtää toisiamme ::///

Ei ole olemassa Uskon asioita ja sit muita asioita, on vaan maailma ja asioita

ai niin!

Kävi niin, että tulin ulos vl-kaapista vanhemmilleni. Ensin iskälle. Se ei ollut puhelun pääaihe, vaikka sivusuunnassa uskonkriisit on vaikuttaneet mun olotiloihin paljon. Mut ne on mun kohdalla jo laimentuneet sellaiseksi hiljaiseksi tutkimustyöksi. Voin etsiä itse. Näkyy valo.

Äitin kans tästä pitää vielä vääntää. Kokeeko se että hylkään hänet kun etäännyn yhteisöstä?...naah äitisuhteet

Luultavasti en pääse näin helpolla. Sana leviää, miten ihmiset pohjoisen yhteisössä suhtautuu? Mulla on kumma kelluva fiilis. Seuraavassa hetkessä joku riuhtaisee raskaan kiven ja se putoaa suoraan mun mahan päälle ja painun pohjaan.

Mitä jos kuolet nyt -puheluja odotellessa, moikka!