En mene yhteenkään mielenosoitukseen. Lakkaan seuraamasta ilmastoryhmien toimintaa. Jätän välistä tärkeät luennot, sivuutan seminaarit. En mene mihinkään sisseilemään, lopetan tunneleiden kaivamisen. Vaikenen poliittisista keskusteluista. En ilmesty kokouksiin, sakkautan sähköpostin. En lue yhtään lestadiolaisuutta sivuavaa kirjoitusta.
Heräsin. Nukahdin. Uuvahdin.
Mun elämä koostuu liian raskaista partikkeleista. Teen kaikkea puolella jalalla, polut erkanee toisistaan ja hivutan, hivutan varpaita eteenpäin, ratkean.
Käytkö sää ylipäätään sitä yliopistoa? Voi. Minkä maailman pelastamiselta ehdin.
Miksei musiikki soi.
Haluan vain tupakoida ullakolla ja rakastaa myttykasana jossain hämärässä tuoksussa. Joku fiksais mun takkuja ja syötäis omenapiirakkaa ja juotais punaviiniä, eikä mun pää tulis yhtään kipeäksi. Mentäis keikalle tai runojameihin, jos huvittaa.
