haluan
opettelen kirjoittamaan hiton hyvin ja teen sen saatana
mieli selkeytyy

telttakangas on tähtinen kylminä öinä. kamiina paukkuu ja lämmittää hetken. nukuttaa hyvin.
toverit juttelee turhia. toisinaan jaetaan tietoa ja jutellaan tärkeitä, suunnitellaan seuraavaa päivää. ihmiset tuntee toisensa omituisina verkkoina. tää on kummallinen, muuttuva ja jumittava paikka.

kaikkien ongelmaisten pitäis tulla lomalle tänne, minun ainakin. koko ajan on jotain puuhaa: pannukahveja varten pitää ettiä puita, halkoa niitä, hankkia vettä ja dyykata kahvia.
paluu perusasioihin ja muuta tosipaskaa
on ihanaa unohtaa itsensä ja huomata, miten paskana oon ollut viime viikot. hyi hyi.

poskia kuumottaa tää lämpö. haisen savulta, metsältä, maalta. sauna ois parasta tähän pinttyneeseen nokeen ja likaan.

alan laulaa

En mene yhteenkään mielenosoitukseen. Lakkaan seuraamasta ilmastoryhmien toimintaa. Jätän välistä tärkeät luennot, sivuutan seminaarit. En mene mihinkään sisseilemään, lopetan tunneleiden kaivamisen. Vaikenen poliittisista keskusteluista. En ilmesty kokouksiin, sakkautan sähköpostin. En lue yhtään lestadiolaisuutta sivuavaa kirjoitusta.

Heräsin. Nukahdin. Uuvahdin.

Mun elämä koostuu liian raskaista partikkeleista. Teen kaikkea puolella jalalla, polut erkanee toisistaan ja hivutan, hivutan varpaita eteenpäin, ratkean.
Käytkö sää ylipäätään sitä yliopistoa? Voi. Minkä maailman pelastamiselta ehdin.

Miksei musiikki soi.

Haluan vain tupakoida ullakolla ja rakastaa myttykasana jossain hämärässä tuoksussa. Joku fiksais mun takkuja ja syötäis omenapiirakkaa ja juotais punaviiniä, eikä mun pää tulis yhtään kipeäksi. Mentäis keikalle tai runojameihin, jos huvittaa.