Ilmeisesti se oli pyhäkoulu. Tarkoitus oli laulaa "ystävä sä lapsien", mutta tuttu melodia vaihdettiin johonkin eteeriseen ortodoksisävelmään. Istuin lattialla ja yritin laulaa opettajan tueksi. Vaikka sanat oli latinaa, lapset uskalsi reippaasti. Seinän vieressä valvoi nuori pappi.
▶▶ ▶
Puisto oli puuterilumen peitossa. Pengoin reppua ja etin sieltä rusinoita pikkuveljelle, joka pyöräili ohi. Siellä oli eväitä ja muuta kamaa. Reppu ja peitto oli lumessa. Mun yllä oli vain yöpaita. Piti palata taloon jossa olin vieraana.
Tervehdin asukkaita. Koko ajan tuli uusi käteltävä, jokaa kerta yritin sanoa sen tervehdyksen mutta se ei tullut ulos. Mutisin koodin vain puolikkaana, vaikka yritin sanoa sen kokonaan. Tutut kasvot jäivät miettimään aavistuksen, kunnes ote irtosi. Talon isäntä oli dramaattisin: "minä en tunne sinua enää! Voi mihin olet menossa." Katseet kiersi ja hiljainen sorina täytti valoisan tuvan.
Äitini tuli siihen ja kärtti, ootko sää vai et?
En tiedä, pitääkö mun teitä varten päättää, kysyin.
Valitse nyt heti.
.
Uneksin kai tervehtimisestä kun puhuin mummun kanssa puhelimessa ja olin niin epäluonnollinen sanoessani sen. Kummallista että yhdestä sanasta tulee niin merkittävä, salasana jolla jaetaan ihmiset. Tuossa unessa oli paljon pelkoskenaarioita, mitä tulisi tapahtumaan jos. .. en oo kohdannut niitä oikeasti.
Ja reppu mun pitäis pakata! Laiva lähtee kohta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
vuoda aivoituksia