Mun aivokirja on elokuvallisen jännittävä, nyt kun selasin sitä syksyyn. Lukekaa se sit kun oon kuollut.
Olin kirjoittanut paljon uskonahdistuksesta (uskonpuhdistuksesta, korjas sanakirja - totta kai sekin näkökulma) ja tavallaan oon melko kaukana siitä missä syyskuukausina tuskailin. Oon päässyt yli joistain peloista ja kysymyksistä. Hämmästyttävää! Tavallaan haluaisin avata menneitä ennen tämän hetken ajatuksia.
Puhukaa ihmiset. Ei ole hyvä ahdistua yksin.
Tänään ihmettelin miten paljon oon kokenut ja miten paljosta selvinnyt
ilman perhettä joka vielä vuosi sitten oli ainakin konkreettisesti läsnä koko ajan.
Mitä vapautta, mitä hitonmoista pärjäämistä ja surkeaa rimpuilua
äidin tietämättä
Mietin että soittaisin ja kertoisin kaiken ja saisin rakkautta ja huolenpitoa. Hyväksynnän, vaikka oon tällainen mielensairas haamu siitä
avoimesta rehellisestä hauskasta
vastuullisesta aikaansaavasta
taitavasta ihanasta noonasta
Onnistuvasta vahvasta siskosta
joka oli hullusti omapäinen ja muotoili tulevalle jännittäviä asioita.
Not gonna happen
Silti tän piti tapahtua. "Muutto sieltä kotoa Kallioon on ehkä suurin hyppy mitä Suomessa voi tehdä ajatusmaailmallisesti", sanoi T ja se on totta.
Mmmmm kiitti kaverit että ootte ystäviä, rakastan teitä. Rakastan jaettuja leffoja ja syömistä ja auringon katselua teidän kanssa. Orionia ja Kulosaarta ja Magneettia. Saatte mut näkemään elämän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
vuoda aivoituksia