Tammikuu oli raskain. Se oli pahin, sanoin.
Mutta tylsän viikon päätteeksi ahdistus palaa. En jaksa kuin itkeä. En jaksa. En jaksa. Jaksa jaksa jaksa en jaksa muuta kuin itkeä voimattomana, huomenna työt ole skarppi ettei kukaan löydä pehmeää kohtaa
Ole vitsikäs ja hauska ja valmiina puolustukseen
Se kohtaus siellä asemalla. Sun lähtö voimistaa ankeita fiiliksiä, oon taas itsekseni näiden kans
Oman mielenkiinnon löytäminen tuntuu mahdottomalta. Oon hyvin yksin: kukaan muu ei tee sitä mun puolesta, eti kiinnostavia asioita tehdä, kukaan ei nosta mua täältä. Sen tajusin.
Ennen oli aina joku auttamassa, että usko vaan, kyllä luoja hoitaa asiat parhain päin. Ei hoida. Nyt mua silitetään, ja se auttaa enemmän.
Tuijotan taas tyhjää umpikujassa, oon ihan suunnaton.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
vuoda aivoituksia