Ilkeintä oli kai se, kun juhlapöydässä naiset madaltavat ääntään: onko teidän lapset vielä kaikki...
- On, on ne pysyneet, vaikka nää luopumisen ajat, kunpa jaksais pitää kiinni..
Nousin ja hävisin. Niin kuin mä en ois istunut siinä.
Mä oon pettymys, mä oon järkytys, kun musta luultiin,
Olithan niin kaikessa mukana, vakaasti uskomassa ja seurakunnassa aktiivinen vitun hYVÄ USKOVAinen
Mut mitä muuta mä oisin voinut olla täällä, kuin valtaamatta sitä pientä tilaa, tekemästä asioita niissä ahtaissa puitteissa, mä olin piilossa ahdistunut etsä ikinä nähnyt
EIKÄ KUKAAN KYSY mitä sinä ajattelet miltä susta tuntuu mitä kuuluu mut ei ne sanoo
Mie rukkoilen siun puolesta ne katsoo suru silmässä soittaa perään Tuuppa seuroihin
Oot rakas niin rakas rakas raskaaks mun taakan teet
Mun maailma hitto vie saa olla olemassa yhtä paljon ku muidenkin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
vuoda aivoituksia