(Pariisin Kevät - Saari)
sit tulee viha että mua ei kohdella näin
alkaa hahmottaa omia rajojaan vaikka ne on venyviä ja karkailee
otan kaiken tuen vastaan mutta en kestä sitä että tarjotaan omia näkökulmia mua yhtään kuuntelematta.
en oo vahva väittelyyn.
oikeesti pelkään sitä ettei kukaan osaa sanoa mitään. ettei osata suhtautua kun huomaa, et oho toi ei oo samanlainen. tuntuu et on niin altavastaaja suuren mykän muurin edessä, ja sillon kaikki yllättävät vastaukset on tarpeen. on vaikee olla välittämättä niistä monista hiljaisista, jotka ei hyväksy.
en tiiä mikä vaihe tässä prosessissa on raskainta;
mut on elettävä ulkopuolella, ilman sen yhteisön hyväksyntää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
vuoda aivoituksia