täällä kasvan minä

"Mä en oo ikinä ollut mielenosoituksessa! Se ois jotenkin.. radikaalia."

"Siis että sä sanot ääneen sun mielipiteen ja toimit sen mukaan."

"Miten susta tuli noin kriittinen?"

Oon saanut viime aikoina kysymyksiä, jotka hieman äimistyttää. Milloin oman mielipiteen ääneen sanomisesta tullut yllättävä vaihtoehto? Mistä lähtien mielenosoitukseen osallistuminen on ollut radikaalia eikä normaalia kansalaisvaikuttamista?

Parin vuoden välein äänestäminen ei ole vaikuttamista, vaikka niin annetaan ymmärtää. Maailmaan vaikuttaminen tapahtuu jokapäiväisessä elämässä, päivittäisessä pohdinnassa että tänäänkään en anna muiden päättää mun puolesta, että tänäänkin toimin oikeudenmukaisesti ja kohtelen muita arvoisinani.

Jos meillä on asiat kivasti, on rasistista olla välittämättä siitä, että on muita jotka voi huonosti. On rasistista ajatella et me ollaan ansaittu tää hyvinvointi ja nyt vaan kellutaan täs, vaikka meidän vauraus tarkoittaa miljoonien ihmisten uhrautumista ja maapallon paskomista. Ja vielä pahempaa on et paistatellaan täs eikä päästetä muita pulikoimaan. Rajat kiinni vaan.

Mä en ainakaan oo tehnyt _yhtään mitään tämän hyvinvoinnin eteen. Siks mun on tehtävä näitä juttuja. Mua pelottaa ja turhauttaa rakettifasistit jotka saa koko ajan enemmän ääntään kuuluviin. Huomenna on rasismin vastainen miekkari ja puhkun taas intoa ja uskoa tulevaisuuteen. Viikonloppuun asti ainakin, ehkei pidemmälle

Mut mitä halusin sanoa: maailma ei ole valmis. Löydä juttusi ja innostu, koe, tee, vaikuta. Mellasta ja pidä ääntä. Huomaa että sä voit värittää maailmaa ja päättää asioistas. Siitä tulee hauskaa